Syrikkä kukkii heinäkuulta pitkälle syksyyn saman vuoden versoilla. Se ei kaipaa leikkaamista, mutta huonot ja ränsistyneet oksat voidaan poistaa keväisin. Paras kasvupaikka syrikälle on aurinkoinen ja suojainen kasvupaikka hyvin vettä läpäisevässä, kalkitussa maaperässä. Talvenarkana se kannattaa suojata talveksi tai kasvattaa ruukussa ja talvettaa viileässä, valoisassa varastossa. Istutusväli: 50 cm.

Pallesorvarinpensaan oksat ovat erikoiset: niistä lähtee pieniä, litteitä suikaleita, kuin pieniä siipiä. Siitä tulee myös kasvin alkuosan nimi palle (vrt. palleköli). Se kasva luontaisena Venäjällä, Japanissa, Kiinassa ja Koreassa. 1800-luvulla se levisi koristekäyttöön. Pallesorvarinpensas sopii kasviryhmiin tai yksittäiskasviksi. Loppukesällä kehittyvät riippuvat siemenkodat, jotka avautuvat lyhty- tai potkurimaisesti vapauttaen oranssin siemenvaipan peittämät varsinaiset siemenet. Sen voimakkaan punainen syysväri ei jää huomaamatta.

Sorvarinpensaiden (Euonymus) sukuun kuuluu toista sataa lajia, joiden enemmistö on kotoisin Aasiasta. Niistä monet ovat näyttäviä ja monikäyttöisiä koristekasveja, joiden suuren suosion esteenä lienee ollut lähinnä pelko myrkytyksistä. Suurina määrinä syötynä kaikki kasvinosat todellakin aiheuttavat myrkytysoireita ihmisille ja eläimille. Toisaalta niiden paha maku ja haju eivät kannusta ruokailemaan.

Pensas ei kaipaa säännöllistä leikkausta, mutta huonot oksat voidaan poistaa. Istutusväli: 1-2 m.

Lamohietakirsikka sopii maatamyötäilevän kasvutapansa vuoksi hyvin maanpeittopensaaksi. Nimensäkin mukaisesti se soveltuu hyvin melko vaatimattomiin oloihin hiekansekaiseen maahan ja aurinkoiselle kasvupaikalle. Viihtyy myös erittäin paahteisella paikalla. Talvimärkyyttä se ei siedä eli huolehdi, että kasvualusta on hyvin vettäläpäisevä. Valkoiset kukat puhkeavat keväällä. Syksyllä kasvi saa kauniin punaisen syysvärin.

Lamohietakirsikka ei kaipaa leikkausta, vaikka sitä tarvittaessa hyvin sietääkin.

Keskikesällä kukkiva, tummalehtinen sulkamustaselja on erityisen näyttävä vaaleiden kasvien joukossa. Se kukkii vaaleanpunaisin, runsain kukin, jotka pölyttyessään tuottavat syksymmällä mustia, syötäviä marjoja. Sulkamustaselja kasvaa noin kaksi metriä korkeaksi pensaaksi, eikä vaadi erityistä leikkaamista. Huonot, talven jäljiltä ränsistyneet oksat voidaan poistaa. Paras kasvupaikka sille on aurinkoinen, hyvämultainen maa. Se sopii hyvin japanilaistyyppiseen puutarhaan sekä erilaisiin kasvi-istutuksiin. Istutusväli: 70 cm.

Kameliajasmike on todennäköisesti P. x lemoinei ja P. navilis plenus risteymä. Keskikesällä valkoisena kukkivan kameliajasmikkeen kukat ovat kerrotut ja tuoksuvat. Tuoksu on appelsiinikukkainen ja erittäin houkutteleva mehiläisille, perhosille ja linnuille. Pensas sopii hyvin yksittäispensaaksi, kasviryhmiin tai aidanteeksi.

Pensas kukkii edellisen vuoden versoilla, joten se kannattaa leikata heti kukinnan jälkeen. Yleensä leikkaukseksi riittää pensaan siistiminen, mutta se kestää myös alasleikkauksen.

Lännenheisiangervo on nopeasti kasvava, helppohoitoinen pensas, joka on vaatimaton kasvupaikkansa suhteen. Parhaiten se viihtyy tuoreessa keskiravinteisessa multamaassa, mutta menestyy kuivemmillakin paikoilla, jopa savimaassa. Sopii niin yksittäispensaaksi kuin pensasaidanteeksikin. Kukkii kesä-heinäkuussa kellanvalkoisin, pallomaisin kukin. Syysväri on keltainen. Se kasvaa 2-3 metriä korkeaksi. Istutusväli ryhmissä noin 1,5 m, vapaasti kasvavissa aidanteissa 1 m ja leikatuissa aidoissa 0,5-0,7 m.

Pensasta ei tarvitse leikata, mutta kuivuneet oksat voidaan poistaa. Pensas kestää myös alasleikkauksen, joka tehdään noin 40-50 cm korkeudelta.

Purppuraheisiangervo 'Lady in Red' kukkii vaaleanpunaisin kukin alkukesästä. Kukinnosta muodostuu kukinnan jälkeen tuppilohedelmät, jotka punertuvat ja jäävät oksille talveksi. Lehdet ovat puhjetessaan kirkkaanpunaiset ja muuttuvat myöhemmin punaruskeiksi.

Pensasta käytetään näkösuojana tai vapaasti kasvavana aidanteena tai leikattuna aitana sekä yksittäispensaana. Istutusväli 0,5 m. Se on nopeakasvuinen, kestävä ja terve. Pensaan luontainen kasvutapa on pyöreä.

Purppuraheisiangervo menestyy niin auringossa kuin varjossakin ja on vaatimaton kasvualustan suhteen. Se kestää tarvittaessa hyvin leikkaamista. Pensaasta voidaan tarvittaessa karsia huonoja ja vanhoja oksia muutaman vuoden välein tai sen voi leikata myös kokonaan alas noin 40-50 cm korkeudelta. Leikkaaminen kannattaa tehdä aikaisin keväällä tai kesällä heti kukinnan jälkeen.

Nuokkusyreeni aloittaa kukintansa hieman muita syreenejä myöhemmin kesäkuun puolenvälin jälkeen nuokkuvin, hennoin ja tuoksuvin kukinnoin. Kukinto vaalenee avauduttuaan tummanroosan/lilan sävystä vaaleammaksi.

Pensas sopii hyvin yksittäiseksi koristepensaaksi tai vapaasti kasvavaksi aidanteeksi näkösuojaksi. Aikuisena pensas saavuttaa noin 3-4 metrin korkeuden.

Sopiva kasvupaikka nuokkusyreenille on aurinkoinen tai puolivarjoinen ja kasvualusta saa olla ravinteikas ja kalkittu.

Syreenien eli sireenien tuoksuvat kukat kuuluvat erottamattomasti Suomen suveen, kuten myöhemmin kukkivat juhannusruusutkin (Rosa pimpinellifolia 'Plena'). Kookkaat syreenipensaat ovat alkukesällä täynnä violetteja tai valkoisia, voimakkaasti tuoksuvia pystyjä kukintoja. Syreenin sileät, suipot, miltei sydämenmuotoiset lehdet ovat myös helposti tunnistettavissa, samoin kuin sen korkeat, lujat rangat. Syreenin puuaines on kovaa ja hyvin tiheäsyistä.

Pihasyreeni kasvaa luontaisena Balkanin niemimaalla tuoreissa ravinteisissa pensaikoissa. Sieltä sen matka puutarhakasviksi on alkanut jo noin 500 vuotta sitten. Suomeen syreeni on saapunut vuonna 1728, jolloin apteekkari Synnerberg toi ensimmäisen syreenin taimen Tukholmasta Turkuun. Parisenkymentä vuotta myöhemmin August Ehrensvärd sai Ranskasta Suomenlinnaan syreenintaimia. Näitä syreenejä kasvaa siellä vieläkin Piperin puistossa.

Syreeni levisi ympäri Suomea jo 1700-luvulla, mutta yleistyi pihojen ja puutarhojen koristepensaana vasta 1800-luvun loppupuolella. Se kasvattaa juurivesoja, joista sitä on helppo levittää. Kerran juurruttuaan pihasyreeni pitää sitkeästi kasvupaikkansa. Vaikka asumukset on purettu pois, kasvaa sireenipuska paikoillaan merkkinä entisestä puutarhasta. Syreeni sopii hyvin yksittäispensaaksi tai suoja-aidanteeksi.

Syreenit viihtyvät parhaiten aurinkoisella paikalla, ravinteikkaassa ja kalkitussa maassa. Se ei kaipaa leikkausta, mutta vanhempia pensaita voidaan nuorentaa harventamalla vanhimpia ja heikoimpia oksia keväällä ennen kasvuunlähtöä.

Euroopanpähkinäpensaasta kasvaa monirunkoinen, pystyhaarainen pensas tai pikkupuu. Pensaalla on kauniit, riippuvat hedekukinnot aikaisin keväällä ja syksyllä kypsyvät pähkinät ovat syötäviä. Pensas on tuulipölytteinen. Vaikka euroopanpähkinäpensas onkin yksikotinen, tarvitsee se toisen pensaan ristipölytyksen onnistumiseksi. Pölytyksen jälkeen pieniin emikukintoihin kasvaa suojuksen ympäröimiä hedelmiä, hasselpähkinöitä. Kun suojuslehdet syyskuussa avautuvat, ovat pähkinät valmiita kerättäväksi. Keruun jälkeen odotetaan, että kuori on tummunut, jolloin pähkinä on valmis syötäväksi.

Pähkinäpensaan luontainen levinneisyysalue kattaa Aasian luoteisosat ja Euroopan aina Välimeren rannikolta Keski-Skandinaviaan ja Suomen rannikolle. Suomessa se kasvaa runsasravinteisissa lehti- ja sekametsissä. Se suosii rinteitä ja kallioiden alustoja ja viihtyy lehtometsien suojissa.

Pensas sopii hyvin yksittäispensaaksi, metsän reunaan tai näkösuojaksi. Euroopanpähkinäpensas ei tarvitse leikkausta, vaikka se sitä hyvin sietääkin.