Tilaa turvallisesti kotimaisesta verkkokaupasta!
Ei saatavilla, loppuunmyyty kaudelta 2024.
Darwinhybriditulppaani 'Golden Parade' ilahduttaa vuodesta toiseen pehmeän keltaisella kukinnalla. Se sopii hyvin myös leikkokukaksi.
Darwinhybriditulppaanit ovat voimakkaita ja komeita, noin 60 cm korkeita, suurikukkaisia kasveja. Ne ovat saaneet nimensä luonnontutkija Charles Darwinin mukaan. Tulppaaneja on viljelty Euroopassa 1600-luvun alusta lähtien. Darwinhybridit sen sijaan ovat olleet olemassa vasta 1950-luvulta lähtien. Kukkimisaikaan vaikuttaa se, missä päin maata sipuli kasvaa, samoin kuin kevään sääolosuhteet. Ne sopivat useimpiin maaperiin, mutta jäykkää savimaata ja hiekkamaata tulisi parantaa esimerkiksi turvemullalla. Viihtyvät auringossa tai kevyessä varjossa. Varjoisammassa paikassa kukinta kestää pidempään. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi sipulien tulisi saada kaksi, kolme viikkoa aikaa juurtua istutuksen jälkeen ennen maan jäätymistä. Ne voidaan jättää maahan ympäri vuoden, jotta sivusipulit voivat muodostua tulevien vuosien kukintaa varten.
Tieteellinen nimi | Tulipa |
Ryhmä | Darwinhybridi-ryhmä |
Myyntikoko | 10 kpl/pss, sipulikoko 12/+ |
Kukinnon väri |
|
Erityistä |
|
Täysimittaisen kasvin koko | 60 cm |
Kasvupaikka |
|
Kukinta- tai korjuuaika |
|
Vuotisuus |
|
Alkuperämaa |
|
Sipulin koko |
|
Varastossa | Ei |
Lisätietoa ennakkomyynnistä | Huomioithan, että tämä on ennakkomyyntituote. Määrät ovat riippuvaisia sadon onnistumisesta. Mikäli emme saa tuotetta, hyvitämme sen tilaukseltanne. |
Istutusohjeet |
TULOSTETTAVA OHJE Syksyllä istutettavat kukkasipulit - istutus ja hoito
|
|
|
|
|
|
|
|